Karsastusleikkaus

Halusin kirjoittaa tästä aiheesta tekstin, kun en itse leikkaukseen valmistautuessani löytänyt juuri minkäänlaisia kokemuksia netistä.

Elikkä siis, kävin viime tiistaina karsastusleikkauksessa. Olen karsastanut lapsesta asti ja tarhassa minulle käytettiin mm. lappuhoitoa. Ala-asteen lopulla kävin optikolla, joka kokeiden mukaan kertoi minulle, että karsastukseni olisi historiaa. Näin luulinkin siihen asti, kunnes eräs "ystäväni" siitä minulle huvittuneesti huomautti. Siitä lähtien asia on vaivannut minua suuresti ja vaikuttanut itseluottamukseeni ratkaisevasti. Kummatkin silmäni karsastavat ulospäin, karsastava silmä vaihtelee sen mukaan, kummalla silmällä katson.

Vaikka vaiva on lähinnä vain kosmeettinen, voi olla, että jos karsastuskulma laajenee merkittävästi vuosien aikana - kuten on tapana - aivoni voivat alkaa hylkiä toisen silmän kuvaa, koska se ei tuo riittävästi informaatiota. Minulle onkin aina ollut vaikeaa etäisyyksien arviointi, olen esimerkiksi huono ottamaan koppia ja osumaan palloon.

Jos kiinnostaa tietää lisää karsastuksesta, niin minusta tässä on ihan hyvä artikkeli (vaikkakin kertoo lapsen karsastuksesta): http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00987 .

Kävin muutamia vuosia sitten yksityisellä silmäklinikalla, jonka lääkäri totesi minulle, että silmäni olisi leikattava. Hän laittoi lähetteen ja yksi silmä olisi maksanut n. 1000€ ylöspäin. Eihän minulla tuollaisia rahoja olisi ja luettuani netistä aiheesta, päätin, että en aio hätiköidä päätökseni kanssa.

Kun sitten muista syistä asioin erään terveydenhuollon henkilön luona, hän huomautti minulle siitä, että en katso häntä silmiin kunnolla. Selitin ongelmani itkien, sillä asia on vaivannut minua niin pitkään. Sain sitten lähetteen omalta lääkäriltäni karsastusyksikköön, Helsinkiin, Tästä on nyt noin vuosi. Viime vuoden lokakuussa minulla oli ensimmäinen aika, jolloin tehtiin muutamia kokeita ja sain käyttööni lainalasit, joihin laitettiin oikean silmän kohdalle prismakalvo. Kalvo maksoi n. 60 euroa ja se ensimmäinen kalvo oli omakustanteinen.

Toinen kontrolliaika minulla oli alkukeväästä, olisikohan ollut helmi-maaliskuussa, jolloin prisman vaikutusta silmiini tutkittiin ja prismakalvoa "vahvennettiin" ja minun tuli taas käyttää laseja mahdollisimman paljon.

Viimeisin kontrolli oli sitten kesäkuun lopulla, se oli ikäänkuin preoperatiivinen käynti, eli leikkausta edeltävä käynti, jolloin tehtiin sitten suunnitelma leikkausta varten. Halusin, että leikkaus tehtäisiin nukutuksessa, vaikka yleensä aikuisille se tehdään hereillä, rauhoittavan aineen vaikutuksen alaisena. Leikkausaika olisi peruutusaika syyskuun alussa, ilman tuota peruutusta olisin joutunut odottamaan marraskuun lopulle asti. Parin päivän päästä tuosta kontrollista minulle soitettiin, että pääsisinkin peruutusajalle leikkaukseen jo seuraavalla viikolla. Tämähän sopi minulle mainiosti.

LEIKKAUSPÄIVÄ

Leikkauspäivänä, 30.6. äitini heitti minut Haartmannin sairaalaan. Olin todella ajoissa ja odottelin lasten- ja karsastusyksikön osaston oven takana puoli tuntia, koska en viitsinyt mennä herättämään osastolla nukkuvia potilaita.

Kun pääsin sisään, minua vastassa oli mukava nuori hoitaja, joka ohjasi minut huoneeseen 4. Huoneessa oli kaksi muuta potilasta, jotka nukkuivat vielä. Hoitaja kyseli muutamia kysymyksiä mm. milloin viimeksi söin ja join, otinko lääkkeet aamulla jne. Hän laittoi kumpaakin ranteeseeni muoviset rannekkeet, jossa oli koko nimeni ja henkilötunnukseni. Tämän jälkeen hän kävi hakemassa minulle sairaalavaatteet ja esilääkkeet, eli mahahappolääke ja Panadol. Hän myös kysyi, haluaisinko rauhoittavaa lääkettä jännityksen takia. Silloin olisin joutunut menemään leikkaussaliin sängyssä, enkä halunnut.

Vähän ajan kuluttua lähdimmekin sitten leikkaussalia kohti. Hoitaja oli oikein mukava ja jutusteli kaikenlaista matkalla. Päiväkirurgiselle osastolle mennessämme jouduimme kummatkin laittamaan hiuksiemme suojaksi kertakäyttöhatut. Odottelimme vielä leikkaussalin henkilökuntaa hetkisen.

Minut on nukutettu joskus pienenä, kun korviin laitettiin putket. En kuitenkaan muista tuosta yhtään mitään, joten tämä olisi ensimmäinen nukutus, minkä muistan.

Leikkaussalissa anestesiatiimi oli todella mukavaa, he vitsailivat ja saivat oloni rentoutuneeksi, tai ainakin sen verran, että en jännittänyt enää niin kamalasti. Minulle laitettiin erilaisia mittausvälineitä: verenpainemittaria, unen syvyyden mittauslaitetta, EKG-lätkiä yms. Tipan sain myös vasempaan käteeni ja se kyllä vähän kirpaisi. Sen jälkeen anestesialääkäri ja minua leikkaava kirurgi tulivat esittelemään itsensä. Kirurgi pyysi näyttämään, että kumpi silmä leikataan ja sen jälkeen merkkasi sen (tässä kohtaa minua huvittaa, kun joiltakin on joskus leikattu esim. väärä raaja!).

Anestesialääkäri alkoi laittamaan suoneeni erilaisia aineita: puudutusaine, kipulääke ja viimeisenä nukutusaine - joka tuntui aika mielenkiintoiselta. Se ikäänkuin pisteli naamaa. Viimeiset sanat, jotka muistan, olivat anestesialääkärin: "hyviä unia".

Kuulemma minua oli yritetty herätellä jo leikkaussalissa, mutta minulla ei ole mitään muistikuvaa siitä. Ensimmäinen muistikuva on se, kun tuntuu, että en saa kunnolla henkeä. Jotain vedetään ulos nielustani ja minua käsketään kääntymään kyljelleni. Minulla on happimaski naamalla ja toinen silmäni on lapun alla. Muistan, että yskitytti ihan hirveästi.

Kunhan vähän tokenin, minulle annettiin pullollinen vettä ja letku, ja minun tuli puhallella letkun kautta siihen pulloon. Tämä auttaisi avaamaan keuhkoja. Kuulemma keuhkorakkulani olivat liimautuneet yhteen tms. Myöhemmin kuulin, että keuhkoihini oli erittynyt niin paljon limaa leikkauksen aikana, että sitä piti imeä useaan otteeseen pois. Hui. Heräämön hoitaja tuli kysymään, sattuiko minua ja pyysi arvoimaan kuinka paljon asteikolla 0-10. Sanoin, että 1 verran ja sain hieman kipulääkettä. Luultavasti torkahdin hetkeksi sen jälkeen.

Heräämössä vietin pari tuntia puhallellen siihen pulloon, kunnes sitten pääsin osastolle. Osastolla minulle annettiin syötävää: jauhelihakeittoa ja leipää. Ei maistunut juuri miltään tuo lihakeitto, mutta ei se häirinnyt. Koska pystyin syömään, sain tipan pois. Vielä noin tunnin verran vietin osastolla ja koska olin niin hyvässä kunnossa, pääsin lähtemään kotiin taksilla.

Taksissa tuli vähän paha olo, vaikka muuten minulla ei nukutuksen jälkeen pahoinvointia ollut. Kun pääsin kotiin, menin suoraan sänkyyn lepäämään. Vanhempani hakivat minut illemmalla luokseen yöksi, sillä en saanut nukutuksen jälkeen olla yksin yötä.

TOIPUMINEN

Seuraavana päivänä minulla oli kontrolli, jossa tapasin minut leikanneen lääkärin. Hän otti lapun pois silmältä ja tarkasti leikkaushaavat. Samalla hän myös neuvoi silmätippojen laitossa ja minne tulisi ottaa yhteyttä, jos silmään tulisi jotain huolestuttavaa, kuten kovaa kipua tai näön sumenemista. Hän myös vannotti, että silmää ei saa missään nimessä hieroa kolmeen viikkoon. Meikata saan myöskin vasta kolmen viikon päästä - ei kyllä tekisi mielikään laittaa mitään, sen verran arka silmä on.

Silmä näyttää tosi hurjalta, koska se on aivan verenpunainen ja vetistää. Luomet ovat myöskin turvoksissa. Tikit tuntuvat inhottavilta, mutta onneksi silmätipat auttavat. Tikkien pitäisi sulaa itsekseen noin viikon kuluessa. Silmän sisällä olevien tikkien sulamiseen menee kuitenkin pidempi aika.

Ensimmäisinä päivinä en oikeastaan jaksanut tehdä mitään, lepuuttelin silmiä paljon ja nukuin pitkiä päiväunia. Sitten aloin katsomaan tv:tä sen mukaan, miltä silmät tuntuivat.

Inhottavinta on ollut herätä aamulla tai päiväunien jälkeen, kun leikatun silmän ripset ovat tarttuneet yhteen ja silmää pitää hellästi puhdistaa rähmästä. Erityisen inhottavaa tämä on silloin, kun ei ole kerennyt ottamaaan kipulääkettä, sillä ainakin itse olen kovin herkkä kivulle ja minulle tulee helposti paha olo.

Nyt on sunnuntai ja leikkauksesta on viisi päivää. Silmä tuntuu paljon paremmalta, mutta tikit tuntuvat kiristävän välillä, esimerkiksi tiettyihin suuntiin  katsoessa tai silmiä äkkinäisesti liikuttaessa. Lääkäri huomasikin tuossa kontrollissa, että avustaja oli vahingossa jättänyt ompeleen hieman liian pitkäksi ja arvelen, että siitä johtuvat nuo epämiellyttävät tuntemukset.

Toivon, että leikkauksesta on apua. Luultavasti jossain vaiheessa ainakin toinenkin silmäni joudutaan leikkaamaan myös, mutta siitä saan tietää lisää myöhemmin. Seuraava kontrolliaika minulla on elokuun lopussa.